Aloittelijan vinkit joogaan

Miksi jooga on hyväksi ja kuinka jooga kannattaa aloittaa harrastuksena? Lue aloittelijan vinkit joogaan täältä!

Jooga on yksi tämän hetken suosituimmista liikuntaharrastuksista maailmanlaajuisesti, ja sen harrastajiin kuuluu niin naisia kuin miehiäkin elämän eri osa-alueilta. Lajin suosiota selittää muun muassa sen monipuolisuus, ja useimmissa kaupungeissa on runsaasti tarjolla kursseja ja koulutuskeskuksia, joissa sitä voi harjoittaa. Jooga on harrastus, joka kehittää niin notkeutta, voimaa kuin tasapainoakin. Laji tunnetaan myös sen meditatiivisesta puolesta, joten harjoittelijasta ja harjoituksesta riippuen joogan avulla voi kehittää haluamallaan painotuksella niin kehon eri ominaisuuksia kuin omaa mieltänsäkin. Harjoittelija voi eri harjoituksissa keskittyä joogan eri puoliin, eli yhdellä harjoituskerralla painottaa vaikka voiman treenaamista ja toisella esimerkiksi notkeutta ja mielen tasapainoa.

Aloittelijan vinkit joogaan

Jooga alkoi kehittyä nykyiseen muotoonsa 1800-luvulla Intiassa ja levisi ajan myötä länsimaihin. Kaikissa sen muodoissa on mukana osia joogan alkuperäisestä tuhansia vuosia vanhasta intialaisesta menetelmien kokoelmasta, johon kuuluu myös uskonnollisia ja maagisia elementtejä. Suurin osa länsimaisista joogan harrastajista pitää lajia kuitenkin puhtaasti kehon ja mielen harjoitteena, ja vain harvalle harrastajalle joogalla on uskonnollista merkitystä. Monet kokevat kuitenkin joogan keskeiseksi osaksi omaa elämäntapaansa ja identiteettiään. Joogaelämäntapaan kuuluu muun muassa oman toiminnan ja kulutuksen eettisyyden korostaminen sekä meditoinnin harjoittaminen säännöllisesti. Joogan avulla on heppoa luoda tasapaino eri elämän osa-alueiden välille. Joogaa harrastetaan myös palauttavan liikunnan muotona, ja oikein harjoitettuna se sopii minkä tahansa tasoiselle liikkujalle tai liikunnan aloittajalle.

Harjoittelun aloitus

Jooga on laji, jossa tulokset huomaa omassa kehossa ja mielessä noin kuukauden tai kahden kuluttua säännöllisen harjoittelun aloittamisesta. Harjoittelu on turvallisinta ja helpointa aloittaa osallistumalla joogan peruskurssille. Joogaa opetetaan peruskurssilla yleensä kerran viikossa, minkä lisäksi joogaopettaja kannustaa opiskelijoita tekemään harjoituksia myös kotona. Kotona tehtävää harjoitusta varten tulee raivata noin 1,5 m x 2,5 m tila, jossa mahtuu liikkumaan vapaasti. Suositeltavaa on kuitenkin, että erityisesti aloittelija tekee kotona vain helpoimpia liikkeitä ja jättää haastavampien liikkeiden opettelun kurssin tunnille, jossa opettaja voi neuvoa opiskelijaa. Joogan harjoittelusta kannattaa pitää päiväkirjaa, jossa alkuun riittää merkinnät siitä, minä päivinä on tehnyt harjoituksen.

Mitä huomioida joogaa harjoitettaessa?

Joogassa voi mielenhallinnan ja meditaation lisäksi keskittyä myös voiman, notkeuden ja tasapainon kehittämiseen. Yleisesti suositellaan, että kussakin harjoituksessa harjoittelija tasapainottaa tekemiään eri liikkeitä, esimerkiksi voiman harjoituksen lisäksi keskittyy rentoutumiseen ja notkeuteen. Joogaharjoitukset on rakennettu siten, että niissä huomioidaan tämä tasapaino. Ei olekaan tavatonta, että kesken haastavaakin harjoitusta suoritetaan useampi erilainen lepoasento, joissa haetaan rentoutusta. Keskeistä joogan harjoittamisessa kaikissa muodoissaan ja harjoitustasoilla on myös se, että harjoittelija tekee liikkeet oikein ja hallitusti. Tämän takia joogan harrastajan kannattaa aloittaa harjoittelu osaavan opettajan ohjauksessa, että voi oppia, miten eri liikkeet tehdään turvallisesti ja oikeaoppisesti.

Joogaretriitit

Jooga on laji, joka alkukankeuden jälkeen usein innostaa kokemaan enemmän lajiin liittyviä saloja. Tällöin monia harjoittelijoita voi kiinnostaa joogaretriitille osallistuminen, jossa joogataan retriitin järjestäjästä riippuen noin viikon tai kahden ajan kokeneen opettajan johdolla. Retriittejä järjestetään niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja useimpia retriittejä varten matkan järjestäjä tarjoaa majoituksen ja ruokailun tai vähintään opastaa, mistä ne saa hankittua. Joogaretriitit ovat nykypäivänä hyvin suosittuja, sillä ne mahdollistavat harrastuksen ottamisen mukaan lomamatkalle. Jooga harrastuksena edesauttaa tehokasta rentoutumista, mitä usein tavoitellaan loman aikana. Retriitit soveltuvat myös yksin matkustamisen trendiin, sillä niille voi osallistua ilman matkustuskumppania.

Hyviä lajeja joogan rinnalle

Jooga soveltuu hyvin osaksi monipuolista ja tasapainoista liikkumista, mutta se ei yksin riitä tarjoamaan riittävän monipuolista harjoitusta. Monipuolisen liikkumisen tavoitteena on kehittää liikkujaa tasapainoisesti ja estää mm. rasitusvammoja. Liikkujan päämääränä tulisikin olla harrastaa lajeja, jotka kuormittavat eri elinjärjestelmiä tasapuolisesti: hengitys- ja verenkiertoelimistöä sekä aineenvaihduntaa, tuki- ja liikuntaelimistöä ja hermojärjestelmää. Jooga soveltuu mainiosti tuki- ja liikuntaelimistön sekä hermojärjestelmän kehittämiseen, mutta tarjoaa vain hyvin vähän aerobista harjoitusta, joka kuormittaisi riittävästi hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Tyypillisiä esimerkkejä aerobisesta liikunnasta ovat kävely, juokseminen, pyöräily ja uinti. Myös NLP:tä eli neuro-lingvististä programmointia voi kokeilla, jos joogan ohelle kaipaa lisäapuja. Nämä ovatkin kaikki oivia esimerkkejä joogan rinnalle soveltuvista lajeista.

Lue lisää urheilupsykologia täältä.